Hellyydenkipeydestä.

Artikkeliaihe: ihmissuhteet, sosiaalipsykologia, kosketus

Stressi ja kiire eivät tunne hellyyttä, mutta ne tuntevat hellyydenkipeyden.

Hellyydenkipeys tarkoittaa jonkin oleellisen puuttumista elämästämme. Hellyydenkipeys voi tulla joko puuskittain tai esiintyä kokonaisvaltaisena tunteena pitkiäkin aikoja. Hellyydenkipeä kaipaa kosketusta, halausta, kädestä pitämistä, katsetta suoraan silmiin, jonkun syliin käpertymistä, hoivaamista, rapsuttelua, silittelyä, rutistuksia ja huolenpitoa. Hellyydenkipeys kertoo joskus suuresta rakkaudesta, ihastuksesta, joskus yksinäisyydestä.

Hellyys on ihana asia, joskin monet suomalaiset kärsivät sen puutteesta kroonisesti. Miltä halaus sinusta tuntuu? Miltä silitys poskella, taputus olkapäällä, tai kädestä pitäminen sinusta tuntuu? Lähes kaikilla ihmisillä on tarve tulla jollakin tavalla kosketetuksi. Lähes kaikilla.

Kosketus on vuorovaikutuksen vahvin muoto. Kosketuksia on monenlaisia, ja meillä onkin varsin vahva vaisto sen suhteen, mitä toinen kosketuksella haluaa ilmaista. Kaikkien kosketus ei tunnu hyvältä, jonkun kosketusta taas kaipaa ja sen luo hakeutuu toistuvasti.

Jokainen tietää, miltä tuntuu tulla kosketetuksi, kun sen aika on ja toisaalta jäädä kosketuksetta silloin, kun olisi erityisesti ollut sen tarpeessa. Näillä on seurauksensa aina. Vaikutukset kohdistuvat minäkuvaamme, itsetuntoomme, tulevaisuudensuunnitteluumme, ihmissuhteisiimme ja toimintatapoihimme. Vaikutus liittyy rohkeuteemme elää haluamamme kaltaista elämää – tai toisaalta siihen, rupeammeko elämään elämää sen mukaisesti, mikä on syntynyt reaktiostamme siihen, kuinka meidät on kohdattu.

Kosketukseen liittyy yhteys, joka syntyy luottamuksesta ja siitä, että perusturvallisuuden tunne on kohdallaan. Hyväksyvä kosketus vahvistaa meitä niin monella tavalla ja toimii näin yhdenlaisena lääkkeenä kokonaisvaltaisen hyvinvointimme tueksi. Kosketus tuottaa mielihyvähormonia, oksitosiinia. Se vahvistaa ihmissuhteita ja lievittää stressiä.

Pieni vauva ei kehity ilman hoivaavaa ja hellivää kosketusta. Tämä on meille kaikille aivan itsestään selvää. Jo tuossa elämän ensi metreillä syntyneen ihmissuhteen ja hoivan laatu muokkaa oksitosiinijärjestelmää, ja sillä voi olla elämänpituisia vaikutuksia esimerkiksi stressiherkkyyteemme. Hyvä ja hellä kosketus on ollut elinehtomme. Mihin me niin usein unohdamme hellyyden, kun kasvamme aikuisiksi? Minkälaisen kosketuksen kohteena ovat esimerkiksi iäkkäät vuodepotilaat, joiden ainoa kosketus saattaa olla kiireinen ammattilaisen tekemä pesu?

Kosketuksen puute on pahinta mahdollista yksinäisyyttä ja hellyydenkipeyden taustalla vaikuttava konkreettinen asia. Niin monia ihmisiä vaivaa lohduton eristäytyneisyys silloinkin, kun he ovat ihmisten ympäröimänä. On tutkimuksia, joissa kosketuksen puutteen on todettu aiheuttavan masennusta, stressiä, kipua ja pahimmillaan jopa aggressiivista käytöstä. Vihainen ja ärtynyt ihminen voikin olla äärimmäisen hellyydenkipeä, eikä joko osaa sanoittaa sitä, tai ei saa lukuisten keskusteluidenkaan jälkeen riittävästi hellyyttä ja huomiota, vastavuoroista läheisyyttä.

Meillä voi olla kaipaus toisen lähelle silloinkin, kun toinen on aivan vieressä. Joskus elämä kuljettaa saman katon alla asuvatkin etäälle toisistaan, ja kotiin tuodaan työelämän pettymyksiä, suorituskeskeistä elämää ja uupumusta. Siinä on vaikea päästää toista lähelle, tai mennä itse lähelle. Vetäytyminen kanssakäymisestä kertoo jonkun elämänalueen liian vaativasta tasosta. Joskus myös elämä urautuu, ja hellyys unohtuu. Väliin tulee erilaisia pettymyksiä ja hylkäämisen kokemuksia. Hellyyttä voi onneksi harjoitella, sille voi antaa aikaa. Jos asioita ei voi korjata, on syytä vakavasti miettiä omaa elämänlaatuaan ja ajoittain voi joutua myös tekemään isoja elämänmuutoksia, joidenka tavoitteena kuitenkin tulevaisuudessa parempi elämä kaikille.

Toki tarvitsemme myös aikaa aivan yksin. Saamme myös määritellä rajat kuka meitä koskettaa tai kenen kanssa olemme valmiita jakamaan kokemuksiamme. Välillä meillä on ajanjaksoja, jolloin myötätuntoinen läsnäolo ylittää sietorajamme, ja kriisin keskellä voi kestää aikansa, ennen kuin saamme itsemme tyynnyteltyä niin, että kestämme empatiaa ja hellyyttä.

Entä, jos ei ole ketään, kenen lähellä olla ja hellyydenkipeys on sana, joka kouristaa sydänalaa. Entä jos on totaalisen yksin? Silloin on erityisen tärkeää kartoittaa elinympäristönsä. Mistä saisi ystäviä, harrastusta, ihmissuhteen? Tässä pätee sääntö ”Älä jää yksin”. Aina on joku. Monille kosketuksen tuomaa lohtua tarjoavat lemmikkieläinten hoivaaminen, tanssiharrastus, hierojalla käynti. Halausta saa myös pyytää.

Jos koet hellyydenkipeyttä, kuulostele sitä, ja kerro siitä läheisellesi, reagoi siihen ratkaisuja etsien. Arvosta kehosi ja mielesi viestejä. Elä vähän enemmän.

1. Tunnista, kuinka suhtaudut läheisen kosketukseen? Onko se luontevaa, vai onko sinun vaikea päästää lähimpiäkin lähelle. Saatko riittävästi läheisyyttä? Mistä se kertoo?
2. Oletko konkreettisesti läsnä läheisillesi vai vain fyysisesti paikalla?
3. Päästä lähimmät lähelle. Mene läheistesi lähelle. Halaa vastavuoroisesti ja säilytä halaus parin minuutin ajan. Hengittele ja rentoudu. Ota läheisyys ja hellyys vakavasti.
4. Mieti, miltä on tuntunut jäädä vaille hellyyttä. Mitä se aidosti aiheutti ja merkitsi suhteessa itseesi, suhteessa toiseen?
5. Mieti, miltä on tuntunut saada ylenmäärin hellyyttä. Mitä se merkitsi sinulle, ja ihmissuhteellesi?
6. Halaile, kun kohtaat lähimpiäsi.

Riikka Koivisto