Sinä riität

Artikkelitausta: Teksti on julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä, ja on kirjoitettu luentoni pohjalta. Teksti ja kuvat Nina-Carita Säpyskä: Viestikettu.

 

Suurin ongelma tulevaisuudessa eivät ole syövät, vaan ihmisten masennus. Nykymenossa olo saattaa tuntua merkityksettömältä.

­– Tosi usein ihmiset kertovat, että painavat hulluna töissä, mutta se ei riitä. Mikä sitten on tarpeeksi? Riikka Koivisto kysyy.

Nelisenkymmentä naista löysi valoa pimeydestä Raudanmaan Maatiaisnaisten järjestämässä illassa Kautialan koululla Kangasalla viime viikolla. Hämeenlinnalaisen saattohoitokoti Koivikon johtaja ja onnellisuuden sanansaattaja Riikka Koivisto jutteli aiheesta ”Sinä riität”. Kangasalla Raudanmaalla pari vuotta asunut Koivisto luennoi päivätyönsä lisäksi onnellisuudesta ja selviytymisestä. Hän pitää myös syöpäjärjestöjen avokuntoutuskursseja.

Luokallinen naisia kuunteli Koiviston armollista ja voimaannuttavaa luentoa, jossa yleisö ei joutunut vastaamaan, ainoastaan miettimään omia valintojaan ja ottamaan mukaansa eväitä arkipäivään ja onneen.

– Illasta jäi levollinen tunnelma ja hyvä mieli. Onnellisuuteen ei tarvita taikatemppuja ja ”sinä riität”, niin kuin Riikka sanoi. Hän laittoi meidät miettimään omaa elämää, pohti kynttilöiden valosta pimeään syysiltaan lähtenyt Elina Suoranta.

­

Mikä on tarpeeksi?

Kiihtynyt maailma vie mukanaan. Media tuo jatkuvasti uutta materiaalia ja jos kiihdytämme mukaan maailman menoon, palamme vielä loppuun.

– Yhä useampi tekee mitä tahansa ollakseen onnellisempi ja löytääkseen jotain, joka ratkaisee kaiken. On hypnoosia, joogaa, mitä tahansa, josta haetaan apua, Koivisto maalaa.

Miten kovassa paineessa sitten riittää ja löytää oman hyvän olon? Kautialassa mentiin kohti omaa hyvää oloa Koiviston yllättävienkin huomioiden kautta.

 

Pysähtyminen ei ole heikkoutta

Mieli etsii jatkuvasti selityksiä. Ajatellaan, että pitäisi tietää kaikki. Sen sijaan, että yrittää aina ymmärtää, voi joskus myös kysyä. Aina ei tarvitse tietää.

– Joskus yliajattelemme. Analysoimme asiat puhki ja jäämme vellomaan. Se on rasittavaa. Voisimme vaikka joskus vain kohauttaa hartioita ja todeta, että se nyt vaan on niin.

Koivisto ehdottaa, että asian pähkäilyn sijaan havainnoisi ja miettisi, ”miltä minusta tuntuu”. Voi myös pysähtyä katsomaan vierellä olijaa ja nähdä hänet, kysyä, miltä hänestä tuntuu.

Myös kiire syö ihmistä. Usein on kiire tehdä asioita, joita on pakko tehdä.

– Toimiiko se kauan? Koivisto kysyy ja vastaa, että ei.

Me väsymme, jos menemme tukka putkella paikasta toiseen. Välillä pitää pysähtyä, olla sohvalla tai hetki hiljaa. Jos emme osaa pysähtyä, tulee täydellinen pysähtyminen.

– Houkutelkaa itsenne huomaamaan, mikä on oikeasti tärkeää, Koivisto rohkaisee.

 

Haavoittuvuudesta voimaa

– Pyrimme kaikessa kestävyyteen ja heikkous on uhka, Koivisto sanoo.

Mihin maailma, työnantaja tai me itse meitä velvoitamme?

– Voisimmeko välillä siirtyä toiselle puolelle ja maistella haavoittuvuutta? Voisin hetken olla haavoittuvainen, levätä ja sitten olla taas kestävä, Koivisto maalaa.

Tunteet eivät tule turhaan. Niillä on asiaa, jos vain kuuntelet niitä.

– Usein oletetaan, että kaiken pitää olla hallinnassa. Se luo illuusion täydellisestä turvallisuudesta ja hallinnasta. Voisimmeko välillä luottaa, että elämä kantaa, vaikka päästänkin hetkeksi tästä narusta?

 

Tarvitaan inhimillisyyttä

Vertailemme pienestä saakka itseämme toisiin, kun muodostamme minäkuvaa. Aikuisena vertaaminen jatkuu ja tunnemme joskus häpeää, kun emme olekaan niin täydellisiä kuin Facebook-kaveri tai naistenlehden malli.

– Voisimmeko olla inhimillisiä itsellemme ja läheisillemme? Välillä on luvallista flopata kunnolla.

Meidät nähdään rakastuneena täydellisinä, mutta muuten tarvitaan inhimillisyyttä.

– Meitä kannustetaan itsenäisyyteen ja me pidämme itsepäisyyteen saakka kiinni siitä. Voisimmeko olla rauhallisesti muista ihmisistä riippuvaisia? Koivisto kysyy.

Samana päivänä tarvitaan sekä itsenäisyyttä että riippuvuutta. On tärkeää, että voimme joskus ripustautua. Sosiaaliset suhteet ovat sosiaalista luottoa, joka luo jaksamista.

Koivisto muistuttaa, että jokaisella on mahdollisuus saada tukea toiselta ihmiseltä vaikkapa kuulumalla johonkin järjestöön.

 

Mikä on oikeasti tärkeää?

Ihmisen toiminta pohjautuu siihen, että haetaan hyvää oloa ja vältetään huonoa, mutta nykyään etsitään nopeita ratkaisuja. Se ei kuitenkaan ole Koiviston mukaan ratkaisu, vaan kiihdyttää vain vauhtia. Mikä olisi siis reitti parempaan oloon?

Koivisto kehottaa miettimään, mikä on itselle merkityksellistä ja kysymään sitä myös kumppanilta.

– Me muutumme lisäksi koko ajan. Emme ole samanlaisia kuin viisi vuotta sitten.

On hyvä miettiä, ovatko arvot, joiden mukaan elämme, omiamme vai ovatko ne kenties vanhemmilta perittyjä, työpaikan arvoja tai lehdistä omaksuttuja?

 

Opi onnelliseksi

­­– Tässä hetkessä sinä riität, Koivisto summaa.

Kaikki on itse asiassa ihan riittävän hyvin. Juuri nyt meitä ei uhkaa mikään, Koivisto puhuu yleisölle.

– Sinä riität, eikä koko ajan tarvitse pitää kiinni kaikista naruista. Voit myös luoda omaa tulevaisuutta ja elämääsi pala kerrallaan. Voit myös muuttaa mieltäsi!

Eikä hätää, onnelliseksi voi myös oppia. Koivisto itse on siitä paras esimerkki ja ehkä siksi paras ihminen opettamaan muillekin askelia tyytyväisyyteen.

– Positiivisuutta voi todella itse luoda. Olen itse joutunut opettelemaan positiivisuuden, kun jouduin käymään läpi rankkoja syöpähoitoja. Nyt positiivisuudesta on tullut osa minua. Jos töissä on vaativa asia, irrottaudun tietoisesti välillä töistä ja istun laiturilla.

Sen lisäksi, että Koivistolla riittää rohkeutta istua kiireen keskellä laiturilla, hän myös ilahduttaa muita saadakseen etäisyyttä omiin huoliinsa. Hän saattaa tiputtaa suklaalevyn ystävän postilaatikkoon, kirjoittaa kirjeen tai kehua tuttavaansa.

– Onni koostuu pienistä asioista, hän toteaa.