Tekijä: RiikkaGrå

Artikkeliaihe: #elämä #merkityksellisyys #unelmat #sosiaalipsykologin #blogi

Onko sulla haaveita? Ovatko ne isoja vai pieniä? Oletko niissä välillä ihan vallaton vai haaveiletko realistisesti? Toteutatko haaveitasi aina, kun se on mahdollista? Mietin myös, mahtaako businessmies ehtiä haaveilla salkkunsa kanssa juostessaan? Toivottavasti. Olen melko varma, että moottoripyöräliikkeen omistaja osaa juurikin haaveilla – luohan hän haaveiden täyttymystä muille! 

Itse haaveilen useinkin. Sekä pienistä, että isoista asioista. Vaikka olen aikuinen, haaveilussani on jotakin lapsenomaista. Haaveillessani syttyy kipinä jostakin sielun syvimmistä osista ja hymyilen, vaikka istuisin pimeässä huoneessa tai kävelisin metsätiellä. Se hymy ja into ei ole aikuista nähnytkään. Haaveilu tuo voimia elämään ja lisää näköalaa, visiota, herättelee. Jännä ajatella, että lopulta lähes kaikki on mahdollista. Tuntuu etuoikeutetulta ylipäätään voida haaveilla asioista.  

Miksi etuoikeutetulta? Ilman huikeaa Suomalaista terveydenhuoltoa en voisi tänään haaveilla, sillä en olisi tänään elossa. Olisin kuollut syöpään jo lapsena ja elämän monet haaveet olisivat jääneet haaveilematta. Osalla sairauskavereista näin kävi. En vietä elämääni kuitenkaan täysin haaveillen. Olen halunnut koko elämäni maksaa takaisin sitä velkaa, jota koen ajoittain kantavani siitä, että minua on hoidettu niin älyttömän hyvin. Minua ovat hoitaneet huippuosaajat, alansa sitoutuneet lääkärit ja hoitajat. Minun ei tarvinnut tehdä itse mitään muuta kuin kestää se prosessi läpi. He käyttivät minuun satoja tunteja hoitaen, tutkien, lääkiten. Olen ollut kallis tapaus, maksanut yhteiskunnalle jo pelkästään syövän hoidon kautta kymmeniä tuhansia euroja. Muita aiheuttamiani kuluja en ole edes laskenut (koulutus ym).  

Etuoikeutetulta tuntuu myös siksi, että kaikki eivät voi tai jaksa haaveilla. On esimerkiksi sairautta, jossa lasketaan enää muutamia jäljellä olevia elinpäiviä. Tai maa, jossa asuu, on keskellä sotaa, nälänhätää tai sortoa ja kaikki energia menee hengissä säilymiseen. Tieto tästä saa hiljaiseksi ja nöyräksi. Käsissä on elämänlaadullisesti järjettömän iso lahja, että voit katsoa tähtiin ja kuunnella syvimpiä toiveita, joita sydämestäsi kumpuaa.

Teen paljon takaisin päin, ajoittain enemmän, kuin oikeasti pystyisin. Teen paljon töitä. Palkkatyön lisäksi teen vapaaehtoistyötä, jossa voin auttaa muita ilman vastapalveluksia tai palkkaa. Kirjoitan asioista, joiden toivon herättelevän ihmisiä ajattelemaan elämää ja sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Jätän positiivisia kortteja ja pieniä lahjoja ympäriinsä kenen tahansa löydettäväksi. Yritän niin kovasti olla sen arvoinen, mitä minuun on sijoitettu. Ja samalla kuitenkin haluan niin palavasti elää, sillä se on annettu minulle lahjaksi jo moneen kertaan: Elämä itsessään. Halu elää tarkoittaa haaveilemistakin. Kuuntelen, mikä tekisi itseni ja läheiseni onnelliseksi, mikä on merkityksellistä, mistä innostun, mistä rauhoitun. Haaveet opettavat siitä, mikä on minulle tärkeää juuri nyt.

Mistäkö sitten haaveilen? Joinakin päivinä todellakin kaikesta maallisesta, kuten siitä, että asuntolaina katoaisi hups vaan pois, moottoripyörästä ja veneestä, kouluratsusta, vapaasta ajasta jotta voisi elää ja kokea maailmaa, matkustaa, hämmästellä ja nauttia. Mutta kun kaikki tuo on juossut ohi tietoisen ajatusmaailman, esiin tulee se, millä on oikeasti merkitystä. Haaveilen siitä, että voisin olla riittävän terve ja saisin jollakin ihmeen keinolla elää vielä kauan, edes 70 vuotiaaksi, mieluummin kuitenkin vanhemmaksikin. Haaveilen siitä, että elämässäni on riittävästi fyysistä, psyykkistä ja taloudellista turvaa, ystäviä ja rakkautta ja että olisin arvokas vain olemalla tämä mikä olen ja voisi hieman hellittää yrittämästä. Että en olisi yksin. Että osaisin olla hyvä äiti lapsilleni ja he oppisivat kunnioittamaan elämää ja kanssaihmisiä. Ja että uskaltaisin jatkossakin elää niin, että päätöksiäni eivät ohjaisi pelot vaan unelmat ja mahdollisuudet. Työn näkökulmasta koen, että haaveilu pitää hereillä sille, mitä voi tehdä paremmin, enemmän sydämellä, enemmän ilolla ja rohkeudella. Kuinka tehdä pieniäkin asioita suurella tavalla. Kuinka nousta aamulla niin, että tietää voivansa päivän aikana tehdä työtä merkityksellisellä tavalla. Kuinka mennä illalla nukkumaan tuntien, että on tänäänkin tehnyt omalta osaltaan asioita, jotka vievät organisaatiota ja sen ihmisiä eteenpäin. 

Molemmat, sekä pinnalliset että oikeasti merkitykselliset haaveet ovat ajoittain huikean isoja ja joidenkin kohdalla ajattelen, että melkein pitäisi tapahtua jokin ihme, että ne toteutuisivat. Ei tässä nyt ehdi kuitenkaan jäädä odottelemaan ihmeitä, joskus on oltava oman elämänsä ihme ja tehdä parhaansa. Hämmästyttävän monet ihmeet ovat ihan ihmisten tekosia. Tärkeintä on elämä itsessään ja se, että voi hengittää ja hymyillä. Aion haaveilla edelleen paljon, tehdä töitä asioiden eteen ja samalla kuitenkin luottaa siihen, että elämässä tulee eteen varmasti monia yllätyksiä joista ei osaa edes haaveilla. Se pitää uteliaana ja sen seikkailunhaluisen hymynkareen suupielessä. Elä vähän enemmän, vähän onnellisemmin, vähän rohkeammin, tänäänkin. Mäkin yritän.

Riikka

Artikkeliaihe: #sosiaalipsykologin #blogi

Mitä varten on elämä? Sinun mielestäsi?

Kuuntelen uteliaana, puhuuko ihminen siitä omien kokemustensa kautta, dialogissa elämän ja tapahtumien kanssa, sen kautta mitä olettaa toisen haluavan kuulla, jonkun ikäryhmän kokonaisnäkemyksenä vai joskus toisen tarinaa suorittaen. Jokaisella ihmisellä on jollakin tavalla elämän merkityksestä oma näkemyksensä.

Ajattelen, että elämä on sinua varten. Sitä ei saa tuhlata merkityksettömyyden tunteeseen, jatkuvaan pahaan oloon tai ahdistukseen. Niillä tuntemuksilla kaikilla on uskoakseni viesti sinulle, jolla on sydän kuulla – tee jotakin eri tavalla. Elämä on ainakin iloa varten, rakkautta, hyvyyttä, uteliaisuutta, seikkailua ja aitoutta varten.

Elämässä ylipäätään pitäisi olla kohtuullisen hyvä fiilis silloin, kun kaikki perustarpeemme ovat täytettynä eikä meitä uhkaa mikään akuutti kriisi. Aivan kaikki sujuu helpommin hyvällä mielellä sen sijaan, että yrittäisimme saada jotakin aikaan ärtyneenä, väsyneenä, surullisena, peloissamme tai epävarmana. Kun mietit tätä tarkkaan, tiedät sen olevan totta. Työ, ihmissuhteet, itsetunto, tulevaisuuden suunnittelu ja tavoitteiden asettaminen – kaikelle syntyy merkitys ja imu, kun fiilis on hyvä. Kaikki se muu lamaannuttaa ajan kanssa. Mikä saa sinut tuntemaan hyviä ja onnellisia fiiliksiä? Niiden asioiden äärelle pitää hakeutua. Kuuntele ja kunnioita siis tunteitasi järjen lisäksi.

Hetki, jolloin tunnistat tunteesi, syntyy silloin, kun tunteisiin liittyvät fyysiset reaktiot ovat syntyneet. Prosessi on yleensä melko nopea, mutta niin olet sinäkin – ehditkö huomata tunteet? Asiat joilla on merkitystä, nostavat tunteita. Siksi jokin meitä kuohuttava asia ei välttämättä kuohuta toista. Mikä kenellekin on tärkeää, tulee näkyväksi tunteiden kautta. Yleinen mielialamme on osittain kiinni geeneistämme. Tärkeää on esimerkiksi halu olla onnellinen ja sillä halulla voimme vaikuttaa noin 40% siihen, miltä meistä elämän melskeessä oikeastaan päivittäin tuntuu. Valtava prosenttimäärä, jos osaamme kohdistaa siihen katseemme. Elämän suruista tai sairauksista huolimatta onnellisuutta voi yksinkertaisimmillaan olla tunne siitä, että elämä on kuitenkin riittävän hyvää ja elämisen arvoista ja on asioita, joista voit nauttia.

Mitä varten on elämä? Se on myös muiden ihmisten näkemistä ja rakastamista varten. Prinsessa Diana totesi, että jonkun on mentävä ihmisten keskelle rakastamaan heitä. Tabermann kirjoitti, että jokaisen lapsen oikea nimi on Rakas. William Shakespare tiesi, että rakkaus elää rakkauden näkemisestä. Elämä on ihmisenä ihmiselle olemista varten.

Shakesparen logiikalla on helppo ymmärtää, että hyvyys elää hyvyyden näkemisestä. Hyvät teot elävät hyvien tekojen näkemisestä. Kunnioitus elää kunnioituksen näkemisestä. Ilo elää ilon näkemisestä. Innostus elää innostuksen näkemisestä. Sama toimii ihmisellä myös toisin päin. Kiukku elää kiukun näkemisestä ja pahuuden imu kasvaa pahuuden näkemisestä, kiusaaminen elää kiusaamisen näkemisestä. Ihmisyydessä on se huikea puoli, että aivomme pystyvät käsittämään tämän ja valitsemaan.

Jännää on, että jos mikään ei muutu, mikään ei oikeasti muutu. Meillä on käsittämätön valta itseemme ja ihmisiin lähellämme. Minun elämäni ja fiilikseni on merkittävä osa lähipiirini elämää. Lähipiirini fiilikset ovat merkittävä osa omaa elämääni. Vaikuta siihen mihin voit, ja ellet voi, etsi uusia reittejä. Pärjäät kyllä.

Joinakin päivinä järkevin asia, minkä ajatuskaaoksesta voi huomata, saattaa olla vaikkapa Elastisen ja Hedbergin laulusta viesti: ”Kyl sen näkee miten työstäni nautin. Oves luki vedä, mä työnsin sen auki”. Liian pitkään jatkuneen tasaisen harmaan loskan keskellä on aidosti huikean tärkeää saada kiinni jostakin tällaisesta. Herättävästä. Innostavasta. Hengästyttävästä. Ja ehkä saman tien muistaisimme sen oleellisen: Rakkaus elää rakkauden näkemisestä. Juuri sinun rakkauttasi tarvitaan.

Valitse viisaasti, ota oma hyvyytesi vakavasti. Kokeile innostua useammin. Elä vähän enemmän, vähän rohkeammin, vähän onnellisemmin. Maailma on sun puolella. Ihmiset ovat monin verroin empaattisempia ja ymmärtäväisempiä, kuin voit koskaan uskoa. Uskalla avata itsesi. Hengitä. Anna mennä täysiä vaan. Lähes kaikki on mahdollista. Yes You Can!!! Tykkään susta.

t. Riikka

fb: Riikka Koivisto

Instagram: yours_riikka

Artikkeliaihe #elämä #arkionnellisuus #sosiaalipsykologin #blogi

Hei Sinä siellä! Mikä on parasta juuri nyt? Haluan tietää! Niin haluat sinäkin.  

Monet päivät toistuvat samankaltaisina. Heräämme, harjaamme hampaat, syömme aamupalan, olemme päivän eri toimissamme, kenties harrastamme, näemme tärkeitä läheisiä ihmisiä, menemme nukkumaan kunnes toistamme saman asian seuraavana päivänä. Jokapäiväinen elämä on se, mikä on juuri nyt totta ja jossa meidän pitäisi voida hyvin ja jonka rytmi vie meidät onnistuneesti mukanaan. Juuri sen jokapäiväisen elämän pitäisi tuntua hyvältä, elämän makuiselta ja omannäköiseltä.

Jos vuodessa on 365 päivää, joista olet onnellinen vain kesälomalla ja ahdistunut 337 päivää vuodessa, se on kohtuutonta ennen kaikkea sinulle (todennäköisesti myös läheisillesi). Äkkiä menee vuosi, menee toinen, ja pian puhutaan tuhansista päivistä Sinun elämääsi. On siis merkityksellistä olla riittävän onnellinen ja tyytyväinen ihan siihen omaan elämäänsä, jota valtaosan vuodesta elää.  Bonusta ovat sitten ne erityiset juhlahetket.

Se, mille annamme valtaa, suuntaa energiaamme ja fiiliksiämme. Joskus tiukat työtilanteet, opintoputket, ihmissuhteiden ristiriidat, sairaudet ja kiire kaappaavat koko huomion. Näin elämässä välillä onkin, ja silloin ne asiat on kohdattava ja selvittävä sen hetken parhaalla mahdollisella ymmärryksellä eteen tulevista asioista. Kun sellaisen jälkeen on hetki jolloin osaa latautua, pitää hauskaa ja nauttia, huomaa muutoksen konkreettisimmin itsessään. Kuinka keho herää, rentoutuu ja aito elämänhalu pääsee esiin.

Entä jos luovuttaisikin vallan hyvälle elämälle, sopivalle annokselle hauskanpitoa, tärkeiden ihmisten kohtaamiselle, ajalle rakkaiden asioiden äärellä, uteliaisuudelle elämää kohtaan. Ne ovat olemassa ja yhtä totta, kuin ovat elämän eri velvoitteetkin tai huolet. Elämän hyvistä asioista pitää puhua, antaa niille tilaa ja ennen kaikkea valtaa. On asioita joihin emme voi vaikuttaa, ja jotka vaativat käsittelyaikaa, mutta vielä enemmän on asioita, joihin vain sinä voit itse vaikuttaa. Se vaatii päätöksen haluta hyvää elämäänsä. Se taas tarkoittaa hyviä ratkaisuja pitkin päivää, hyvän puhumista, toistenkin kannattelemista.  

Kukoistushetket syntyvät usein vuorovaikutuksessa. On väliä, kenen kanssa vietät aikaasi. Kukoistamisella tarkoitan sitä, että sinut on nähty, osaamisesi ja kauneutesi sekä sitä, miten nähdyksi tuleminen vaikuttaa sinuun, tunteisiisi, ryhtiisi, hymyysi. On tärkeää saada kehuja, halauksia, hyväksyntää. Anna sitä itse, ja ota sitä vastaan.  Kukoista, koska sitä on kaunista katsella ja kokea.

Mikä on parasta juuri nyt? Mikä on parasta mitä voisi nyt tapahtua? Elä nyt, sillä elämä ei ole harjoitus. Tämäkin päivä on sellainen, jota et voi elää enää huomenna.

The goal is to die with memories, not dreams.

If you think my hands are full – you should see my heart.

Olet tärkeä! Lämmöllä, Riikka Koivisto

Artikkelitausta: Teksti on julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä, ja on kirjoitettu luentoni pohjalta. Teksti ja kuvat Nina-Carita Säpyskä: Viestikettu.

Suurin ongelma tulevaisuudessa eivät ole syövät, vaan ihmisten masennus. Nykymenossa olo saattaa tuntua merkityksettömältä.

­– Tosi usein ihmiset kertovat, että painavat hulluna töissä, mutta se ei riitä. Mikä sitten on tarpeeksi? Riikka Koivisto kysyy.

Nelisenkymmentä naista löysi valoa pimeydestä Raudanmaan Maatiaisnaisten järjestämässä illassa Kautialan koululla Kangasalla viime viikolla. Hämeenlinnalaisen saattohoitokoti Koivikon johtaja ja onnellisuuden sanansaattaja Riikka Koivisto jutteli aiheesta ”Sinä riität”. Kangasalla Raudanmaalla pari vuotta asunut Koivisto luennoi päivätyönsä lisäksi onnellisuudesta ja selviytymisestä. Hän pitää myös syöpäjärjestöjen avokuntoutuskursseja.

Luokallinen naisia kuunteli Koiviston armollista ja voimaannuttavaa luentoa, jossa yleisö ei joutunut vastaamaan, ainoastaan miettimään omia valintojaan ja ottamaan mukaansa eväitä arkipäivään ja onneen.

– Illasta jäi levollinen tunnelma ja hyvä mieli. Onnellisuuteen ei tarvita taikatemppuja ja ”sinä riität”, niin kuin Riikka sanoi. Hän laittoi meidät miettimään omaa elämää, pohti kynttilöiden valosta pimeään syysiltaan lähtenyt Elina Suoranta.

­

Mikä on tarpeeksi?

Kiihtynyt maailma vie mukanaan. Media tuo jatkuvasti uutta materiaalia ja jos kiihdytämme mukaan maailman menoon, palamme vielä loppuun.

– Yhä useampi tekee mitä tahansa ollakseen onnellisempi ja löytääkseen jotain, joka ratkaisee kaiken. On hypnoosia, joogaa, mitä tahansa, josta haetaan apua, Koivisto maalaa.

Miten kovassa paineessa sitten riittää ja löytää oman hyvän olon? Kautialassa mentiin kohti omaa hyvää oloa Koiviston yllättävienkin huomioiden kautta.

Pysähtyminen ei ole heikkoutta

Mieli etsii jatkuvasti selityksiä. Ajatellaan, että pitäisi tietää kaikki. Sen sijaan, että yrittää aina ymmärtää, voi joskus myös kysyä. Aina ei tarvitse tietää.

– Joskus yliajattelemme. Analysoimme asiat puhki ja jäämme vellomaan. Se on rasittavaa. Voisimme vaikka joskus vain kohauttaa hartioita ja todeta, että se nyt vaan on niin.

Koivisto ehdottaa, että asian pähkäilyn sijaan havainnoisi ja miettisi, ”miltä minusta tuntuu”. Voi myös pysähtyä katsomaan vierellä olijaa ja nähdä hänet, kysyä, miltä hänestä tuntuu.

Myös kiire syö ihmistä. Usein on kiire tehdä asioita, joita on pakko tehdä.

– Toimiiko se kauan? Koivisto kysyy ja vastaa, että ei.

Me väsymme, jos menemme tukka putkella paikasta toiseen. Välillä pitää pysähtyä, olla sohvalla tai hetki hiljaa. Jos emme osaa pysähtyä, tulee täydellinen pysähtyminen.

– Houkutelkaa itsenne huomaamaan, mikä on oikeasti tärkeää, Koivisto rohkaisee.

Haavoittuvuudesta voimaa

– Pyrimme kaikessa kestävyyteen ja heikkous on uhka, Koivisto sanoo.

Mihin maailma, työnantaja tai me itse meitä velvoitamme?

– Voisimmeko välillä siirtyä toiselle puolelle ja maistella haavoittuvuutta? Voisin hetken olla haavoittuvainen, levätä ja sitten olla taas kestävä, Koivisto maalaa.

Tunteet eivät tule turhaan. Niillä on asiaa, jos vain kuuntelet niitä.

– Usein oletetaan, että kaiken pitää olla hallinnassa. Se luo illuusion täydellisestä turvallisuudesta ja hallinnasta. Voisimmeko välillä luottaa, että elämä kantaa, vaikka päästänkin hetkeksi tästä narusta?

Tarvitaan inhimillisyyttä

Vertailemme pienestä saakka itseämme toisiin, kun muodostamme minäkuvaa. Aikuisena vertaaminen jatkuu ja tunnemme joskus häpeää, kun emme olekaan niin täydellisiä kuin Facebook-kaveri tai naistenlehden malli.

– Voisimmeko olla inhimillisiä itsellemme ja läheisillemme? Välillä on luvallista flopata kunnolla.

Meidät nähdään rakastuneena täydellisinä, mutta muuten tarvitaan inhimillisyyttä.

– Meitä kannustetaan itsenäisyyteen ja me pidämme itsepäisyyteen saakka kiinni siitä. Voisimmeko olla rauhallisesti muista ihmisistä riippuvaisia? Koivisto kysyy.

Samana päivänä tarvitaan sekä itsenäisyyttä että riippuvuutta. On tärkeää, että voimme joskus ripustautua. Sosiaaliset suhteet ovat sosiaalista luottoa, joka luo jaksamista.

Koivisto muistuttaa, että jokaisella on mahdollisuus saada tukea toiselta ihmiseltä vaikkapa kuulumalla johonkin järjestöön.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Ihmisen toiminta pohjautuu siihen, että haetaan hyvää oloa ja vältetään huonoa, mutta nykyään etsitään nopeita ratkaisuja. Se ei kuitenkaan ole Koiviston mukaan ratkaisu, vaan kiihdyttää vain vauhtia. Mikä olisi siis reitti parempaan oloon?

Koivisto kehottaa miettimään, mikä on itselle merkityksellistä ja kysymään sitä myös kumppanilta.

– Me muutumme lisäksi koko ajan. Emme ole samanlaisia kuin viisi vuotta sitten.

On hyvä miettiä, ovatko arvot, joiden mukaan elämme, omiamme vai ovatko ne kenties vanhemmilta perittyjä, työpaikan arvoja tai lehdistä omaksuttuja?

Opi onnelliseksi

­­– Tässä hetkessä sinä riität, Koivisto summaa.

Kaikki on itse asiassa ihan riittävän hyvin. Juuri nyt meitä ei uhkaa mikään, Koivisto puhuu yleisölle.

– Sinä riität, eikä koko ajan tarvitse pitää kiinni kaikista naruista. Voit myös luoda omaa tulevaisuutta ja elämääsi pala kerrallaan. Voit myös muuttaa mieltäsi!

Eikä hätää, onnelliseksi voi myös oppia. Koivisto itse on siitä paras esimerkki ja ehkä siksi paras ihminen opettamaan muillekin askelia tyytyväisyyteen.

– Positiivisuutta voi todella itse luoda. Olen itse joutunut opettelemaan positiivisuuden, kun jouduin käymään läpi rankkoja syöpähoitoja. Nyt positiivisuudesta on tullut osa minua. Jos töissä on vaativa asia, irrottaudun tietoisesti välillä töistä ja istun laiturilla.

Sen lisäksi, että Koivistolla riittää rohkeutta istua kiireen keskellä laiturilla, hän myös ilahduttaa muita saadakseen etäisyyttä omiin huoliinsa. Hän saattaa tiputtaa suklaalevyn ystävän postilaatikkoon, kirjoittaa kirjeen tai kehua tuttavaansa.

– Onni koostuu pienistä asioista, hän toteaa.

Kiitollisuus ja huonotuulisuus eivät kulje käsi kädessä. Juuri siksi kiitollisuuden tunteilla on tavallisen päivämme elämänlaatuun niin suuri merkitys. Osaatko käyttää tätä tietoa vaikuttavasti? Kuinka tehdä elämässäsi kiitollisuutta näkyväksi jotta se saa enemmän valtaa?

Kiitollisuuden tuntemisen myönteiset vaikutukset tulevat toistuvan tavan kautta. Tuletko ajatelleeksi asioita kiitollisuuden näkökulmasta aina, vai vain harvoin ja erikoistilanteissa?

Otollinen momentum on aamulla, kun heräät. Jää silloin hetkiseksi istumaan vuoteeseen silmät kiinni. Tee lyhyt ajatuspolku, jossa tunnistat ja tunnet asiat, joista olet kiitollinen. Anna niiden asioiden tuottaman ilon syttyä tunteeksi, joka määrittelee aamusi. Kuinka kohtaat perheenjäsenesi, työtoverisi, harrastuskaverisi, bussikuljettajan – kaikkea tätä voi värittää oma fiiliksesi, jolle annoit heti aamulla valtaa.

Joinakin päivinä on erityisen vaikeaa löytää aihetta kiitollisuuteen ja se on viimeinen asia, jota jaksaisi elämän vaikeuksien keskellä edes ajatella. Niitäkin päiviä tarvitaan, mutta jos niitä on liikaa, elämään astuu toivottomuus ja näköalattomuus. Kiitollisuuden puuttuminen pitkällä aikavälillä on itse asiassa melko ankara tapa elää sekä itsellemme, että ihmisille jotka ilmapiiriä jakavat.

Kiitollisuuden tunteet muokkaavat mielialaamme parempaan suuntaan, luovat toivoa ja uskoa tulevaan. Kiitollisuuden harjoittaminen toimii silloin, kun elämässä ei ole akuuttia kriisiä ja haluat löytää elämään hyvää mieltä ja myönteisyyttä.

Kiitollisuuden näkökulman mukana kuljettaminen toistuvana tapana on mahdollisuus nähdä elämää laajemmin, elää hieman enemmän nykyhetkessä, elää hyvää elämää jossa on enemmän värejä ja vaihtoehtoisia näkökulmia asioihin.

Kiitollisuuden sanoittaminen ääneen on hyvä teko kaikkialla, missä liikut. Esimerkiksi työpaikalla tai ystävien ja läheisten keskellä tulet luoneeksi hyvää ilmapiiriä, vastavuoroisuutta ja innostusta käyttämällä kiitollisuuteen painottavaa kieltä. Kiitollisuuden näkökulma nostaa esiin mahdollisuuksia, onnistumisia ja lisää kaikkien itsetuntoa. Se saa meitä tekemään asioita ilon kautta ja odottaen onnistumista. Siinä ilmapiirissä on huomattavasti mukavampi elää ihan jokapäiväistä elämääsi. Tätäkin tuntia, päivää ja viikkoa.

Kiitollisuudessa on se hieno puoli, että kiitoksen aiheita riittää ja niitä voi löytää loputtomiin. Ei ole kriteereitä sille, kuinka suuri tai pieni kiitollisuuden aihe on. Oleellista on löytää aihe ja tunnistaa se, jonka jälkeen se vaikuttaa mielialamme myötä kaikkeen mitä teemme.

Kiitollinen voi olla siitä, että on elossa tänään ja hengittelee, kiitollinen voi olla ystävästä, aamupalasta, lemmikkieläimestä, työstä, kodista, uudesta kynsilakasta, siitä että on ihminen, keväästä, kauniista puusta, auringosta, sateesta, jonkun ventovieraan hymystä, siitä että huomenna on uusi päivä.

Lopulta kyse on siitä, mille itse annat vallan – kiitollisuudelle vai tyytymättömyydelle. Hyvin usein avain on omassa kädessäsi. Vaikutatko siihen, mihin voit vaikuttaa, vai pidätkö kiinni siitä, mille et voi tehdä mitään?

Älä pelkästään jää odottelemaan esimerkiksi parempaa elämää ja sitä, että jonakin päivänä asiat vain järjestyvät ja sen jälkeen voit olla ehkä kiitollinen. Käytä tuo ajoittainen odotteluaika hyväksesi – elä ja luo rohkeasti elämänsisältöä, jonka äärellä voit hymyillä, virnuillakin ja pitää tarvittavia ohjia omissa käsissäsi. Joskus kiitollisuuden aiheet ovat isoja, joskus etsit niitä kissojen ja koirien kanssa. Oleellista on, että siellä ne ovat, sinä pärjäät hyvin, olet tärkeä ja ainutlaatuinen. Ruoho on vihreämpää siellä, missä sitä kastelet.

Riikka Koivisto

On olemassa viisi syytä, jotka vaikuttavat siihen, kuinka helppoa sinun on löytää asioihin erilaisia näkökulmia. Perehdytään siis hieman niihin. Ensin muutama ajatus taustaksi.

On jännittävää ajatella sitä, kuinka jokaisella meistä on asioista oma totuutemme. Tulkitsemme aina tapahtumia omassa elämänhistoriassamme tapahtuneiden asioiden ja niistä muodostuneiden johtopäätösten pohjalta.

Meille tapahtuu elämämme aikana lukuisia erilaisia, hyviä ja huonoja asioita. Oleellista on, minkä merkityksen näille asioille annamme. Tämän jälkeen olemme valmiita siirtymään eteenpäin. Näkökulman vaihtamisen taito auttaa meitä löytämään meille oleellisimman merkityksen tapahtumille, helpottaa elämäämme, ihmissuhteitamme ja pitää meidät uteliaana itse elämää kohtaan.

Jos joku ihminen esimerkiksi loukkaa meitä, huomaamme että reaktiomme vaihtelevat riippuen ihmissuhteesta, sen merkityksestä ja omista elämänkokemuksistamme. Toinen ottaa loukkauksen vastaan ja etsii virheitä itsestään. Toinen taas kohauttaa olkiaan ja tuumailee, että loukkaajan sanat kertoivat enemmän toisesta kuin itsestä. Osa miettii loukkaajan elämäntilannetta ja kokee myötätuntoa osaten sitä kautta suhteuttaa tapahtumia niin, että ei jää kantamaan kaunaa. Vaikeinta on ehkä niellä loukkausta silloin, jos olet halunnut auttaa toista, olet käyttänyt kenties aikaa, vaivaa ja osaamistasi tehdäksesi toiselle hyvän teon, ja toinen esimerkiksi nauraa vahingoniloisesti sinulle nähden yrityksesi arvottomana, ehkä kertoen vielä miten se oma näkökulma on ainoa totuus.

Asiat, jotka vaikuttavat siihen, kuinka helppo sinun on löytää asioista eri näkökulmia:

Perusturvallisuuden tunne: Kun perusturvallisuuden tunne on riittävän hyvällä tasolla, erilaiset näkökulmat avartavat ymmärrystä tilanteesta eivätkä näyttäydy vain uhkana. Tiedämme hyötyvämme siitä, että voimme nähdä kokonaisuuden, jossa on monia eri tulkintoja. Jos perusturvallisuuden tunteessamme on vakavia puutteita, näkökulmaamme leimaavat pelot ja uhkakuvat, jotka saavat meidät pitäytymään omassa näkökannassamme hinnalla millä hyvänsä tai sanoi järki tilanteesta mitä tahansa.

Empaattisuus ja sosiaalinen älykkyys: Kyky ymmärtää toisen tunteita ja toimintaa suhteessa tilanteeseen antaa mahdollisuuden joustaa ja neuvotella, sekä sanoittaa asioita siten, että kaikkien osapuolten ymmärrys lisääntyy. Empatian ja sosiaalisen älykkyyden puute taas ajaa ihmisiä mustavalkoisiin ajatusmalleihin ja ristiriitoihin, missä ainoa oikea näkökulma on se, minkä itse on muodostanut.

Elämän merkittävät kokemukset ja kehittymään päässyt resilienssi: Sillä on merkitystä, kuinka elämä on meitä kohdellut, ja mitä olemme elämältä tähän mennessä oppineet. Olemmeko oppineet selviytymään yksinäisenä sutena vai saaneet aina turvaa laumasta? Onko jotakin, mistä emme ole koskaan selviytyneet? Jaksammeko motivoitua uuteen, vai teemmekö väistöliikkeitä? Joustaako ja sopeutuuko mielemme muuttuviin tilanteisiin vai koemmeko voimavarojen käyvän toistuvasti pohjalla elämän eri tilanteiden vaatiessa meiltä huomiota?

Riittävän tasapainoinen elämäntilanne (ei akuuttia kriisiä): Voidaksemme rauhallisin mielin tarkastella eri näkökulmia suhteessa asioihin, tarvitsemme turvallisen ja riittävästi omassa hallinnassamme olevan elämäntilanteen. Akuutissa kriisissä voimavarat ohjautuvat sen hetken tasapainon hakemiseen ja perustoiminnoista selviytymiseen.

Riittävän hyvä itsetunto: Kun itsetuntomme on riittävän hyvä, emme menetä osaa minuudestamme tai arvoistamme vaikka eteemme tuleekin asioita, joiden suhteen joudumme ymmärtämään ja hyväksymään erilaisten näkökulmien olemassaolon. Tiedämme, että valtaosassa tilanteista voimme oppia uutta itsestämme, toisista ja maailman ilmiöistä. Samalla meillä on sisäinen varmuus ja rauha sen suhteen, kuinka itse toimimme ja mitä itse asiasta ajattelemme. Meillä ei tuolloin ole tarvetta hyökätä toisia ihmisiä vastaan tai ylläpitää riitaa. Huojentavaa. Kaikkeen ei myöskään ole pakko reagoida.

Valmennustehtävät:

1. Leikittele näkökulmia asioihin etsien.
2. Kun kohtaat ihmisen, jonka mielipide on kaukana omastasi, älä kiihdy vaan harjoittele ymmärtämään hänen näkökulmaansa suhteessa asiaan.
3. Tutustu yhä enemmän itseesi: Mikä kaikki vaikuttaa siihen, miksi reagoit niin kuin reagoit tiettyihin asioihin (onko sinulla esimerkiksi helppo joustaa ja hyväksyä toisen näkökulma, vai koetko tärkeimmäksi perustella oman näkökulmasi oikeaksi)?
4. Monessa arkisessa ristiriitatilanteessa hyvä lausahdus neutralisoimaan tilannetta on: ”Se on mahdollista”. Testaa tätä.
5. Missä asioissa koet, että on olemassa yksi ainoa totuus? Missä taas voi olla lukuisia mahdollisia totuuksia?

Kiitos jälleen ajastasi.

Voi hyvin!

Riikka Koivisto

Artikkeliaihe #vastavuoroisuus #ihmisyys #sosiaalipsykologin #blogi

Kello kymmenen illalla juuri nukahtamassa ollessasi saat viestin ystävältäsi: ”Täällä metsässä kuljeskelen iltakävelyllä ja tuli mieleeni lähettää sinulle hyvän yön toivotukset”. Siristellen luet viestin, ja nukahdat hyväntuulisena. Sopivassa hetkessä heti tai myöhemmin vastaat jotakin mukavaa ystävällesi. Onnittelut, ihmissuhteesi on elossa!

Tapaat ystäväsi kahvilassa tai lähdet hänen kanssaan kävelylle. On tuiki tavallinen päivä ja keskustelu käy vilkkaana, korvat kuuntelevat toista valppaana. On helppoa hengittää ja jutella. Molempien kuulumiset ovat agendalla. Onnittelut jälleen, ihmissuhteesi on elossa.

Muistatko tilanteen, jossa pysyit ystäväsi vierellä ollen käytettävissä silloin, kun hänellä oli vaikeaa? Ja nyt, kun sinä tarvitsit tukea, hän pysyi rinnallasi. Onnea, ihmissuhteesi on elossa. Elossa koska suhde on vastavuoroinen. Molemmat teistä suhtautuvat toisiinsa tasaveroisena ihmisenä ja jakamisen kokemus palkitsee.

Vastavuoroisessa ihmissuhteessa on hirvittävän helppo olla oma itsensä ja siinä roolissa, missä vastavuoroisuus milloinkin toteutuu. On helppo nauraa, itkeä, olla hiljaa, pelleillä, tehdä töitä, uskaltaa, heittäytyä ja joustaa. Helppoa myös siksi, että vastavuoroisuudessa toinen on tukenasi, haluten hyvää.

Vastavuoroisuus boostaa energiatasoasi, itseluottamustasi ja mikä parasta – elämänhaluasi! Niin iso osa ihmisten keveistä askelista ja hymystä on syntynyt jostakin tilanteesta, jossa mukana on ollut yksi tai useampi kanssakulkija. Saatko mielikuvaa jostakusta, joka hyväntuulisena kävelee rinnallasi? Pidä kiinni, ystävysty, tee töitä hänen kanssaan – millä elämänkentällä nyt olette ikinä kohdanneetkaan.

Jos vastavuoroisuus ihmissuhteessa puuttuu, toinen osapuoli jää jotakin vaille. Tunnistamme sen helposti. Tekemisen yllä on varjo, eikä toisesta voi olla aivan varma. Fiilis on jumissa. Emme ehkä tiedä, miksi meidän on välillä helppo, välillä jotenkin hankala tavata toista. Emme rentoudu. Voimme huomata toisen nauravan joskus ivallisesti yrityksellemme. Vastavuoroisuudesta ei kerro se, jos vain toinen tulee kuulluksi, jos vain toinen on aktiivinen osapuoli yhteydenpidossa, jos toinen ei koskaan vastaa viesteihin. Tai jos roolisi ihmissuhteessa on yksinomaan vain olla työkaluna toisen pyrkimyksissä mutta et saa itsellesi tilaa tai omille pyrkimyksillesi huomiota. Tämä ei lupaa pitkää ikää ihmissuhteelle. Vastavuoroisuus siis särkyy, mikäli toinen käyttää sinua hyväkseen tai jättää huomiotta ajatellen toistuvasti vain omaa etuaan. Myös akuutit kriisit ja masennus tuottavat ohimeneviä häiriöitä vastavuoroisuudessa, jotka korjaantuvat kriisitilanteen tasaannuttua ja masennuksen hellittäessä.

Onneksi elossa olevissa ihmissuhteissamme toteutuu ja vallitsee vastavuoroisuus joka on ihmissuhteen liima. Tunnemme tavatessamme mm. sen, että läsnä on luottamuksellisuuden ilmapiiri jolloin saamme kokea tulevamme kuulluksi oikein.  Vastavuoroisuus tuottaa meille pääsääntöisesti mielihyvää, tukee perusturvallisuuden tunnettamme, saa meidät kokemaan olomme merkitykselliseksi. Toista on siis helppo lähestyä ja tapaamista odottaa mielellään.

Erityisen läheisestä ja toimivasta ihmissuhteesta kertovat erillään olon hetkenä mm. seuraavan kaltaiset ajatukset: ”Tuo toinen haluaa kuulla, mitä minä tästä ajattelen”. ”Voi kun se toinen soittaisi tai laittaisi viestin” tai ”Minun on kyllä laitettava viestiä tästä” tai ”Mitähän toinen tästä ajattelisi”. On joko ikävä, tai ”haluan kuulla mitä hänelle kuuluu ja kertoa mitä huikeaa aivoni ovatkaan taas tuottaneet ideoiksi”. ”Soita soita soita.. Vai soittaisinko, soittaisinko, soittaisinko”?

Vastavuoroisessa ihmissuhteessa voidaan olla montaa eri mieltä asioista, ja eriävienkin mielipiteiden kohdalla toinen ihminen koetaan kannustavaksi ja hyvää tahtovaksi, eikä toista missään tilanteessa nolata. Oletuksemme toista ihmistä kohtaan on lähtökohtaisesti se, että hän haluaa meille hyvää, hän haluaa minun onnistuvan tärkeissä asioissa ja hän myötäelää kertomuksiani ja niiden kautta elämääni. Huojentavaa ja rentouttavaa.

Kiitos, kun annoit aikaa artikkelille.

Riikka Koivisto